Me Pieksämäen Urheilukalastajat ry olemme aktiivinen, voittoa  tavoittelematon seura. Pyrimme kehittämään ja ylläpitämään kalastusharrastusta alueellamme.  Arvoihimme kuuluu ohjata kalastuksesta kiinnostuneita kalastusharrastuksen pariin mm. järjestämällä kalastuskilpailuja ja nuorisoleirejä.   

Tärkeitä tulevia tapahtumia: 

Seuranmestaruuspilkki Niinivedellä 21.2.2026 

Seuramme järjestää jäsenilleen seuranmestaruuspilkit Niinivedellä. Tarkoituksena on lähteä kisoihin bussilla Pieksämäeltä. Tämän toteutumiseksi tarvitaan vähintään 30 ennakkoilmoittautumista, jotka suoritetaan seuran pj:lle sähköpostilla tai tekstiviestillä 8.2.26 mennessä (yhteystiedot hallinto välisivulla). Muuten tullaan menemään omilla kimppakyydeillä. Kisakalana toimii ahven ja mittelemme suurimmasta ahvensaaliista painon mukaan. Kolmelle parhaalle kisaajalle palkinnot pilkkimishengessä. Uutuutena tuomme kisoihin nykyajanhengessä 2D-luotaimen käytön sallimisen. Kisa-aika klo: 09-13, 30min siirtymät. Punnitus seuran venerannassa. Pakkasrajana pidetään -15 astetta. Tervetuloa mukaan mittelemään seuran mestaruudesta ja haastamaan seuran pilkkikuninkuutta pitävä Pertti Haapsaari! Lähtö kisoihin klo: 07.00 Pieksämäen Torilta. Tarkemmat infot ja kisojen säännöt julkaistaan myöhemmin.

Perinteinen nuorten kalastusleiri seuran majalla Niinivedellä 3-5.7.2026, jossa harjoitellaan ahvenen kalastusta erimuodoissa. Ilmoittautuminen alla olevan linkin kautta: Kalastusleiri Niinivedellä 3-5.7.2026 – Vapaa-ajankalastajat

Perheleiri Tahinlammella, jossa harjoitellaan koko perheen voimin opastetusti kirjolohen kalastusta. Ilmoittautuminen alla olevan linkin kautta: Perheleiri Tahinlammella – Vapaa-ajankalastajat

Uutta seurassamme:

Tahinlammen syvyyskartta 

Kesän -25 alussa teimme luotauksen Tahinlammelle ja piirsimme sinne ensimmäistä kertaa syvyyskartat kalastajien käyttöön! Kartta löytyy välilehdeltä Tahinlampi ja säännöt. Kartta tulee myös syksyn aikana uudelle infotaululle Tahinlammen rantaan.

Yhteistyö Pieksäjärvi-Vangasjärvi osakaskunnan kanssa

Pieksämäen Urheilukalastajat ry ja Pieksäjärvi-Vangasjärvi osakaskunta tekevät yhteistyötä myös jatkossa. Urheilukalastajille annetaan lupa havainnoida ja ilmoittaa kalastuksen valvontavastaaville osakaskunnan alueella havaitsemistaan luvattomista pyydyksistä. Edellä mainitun toiminnan vuoksi urheilukalastajille myydään uistelulupia hintaan 10e/ 5 vapaa. Näiden lupien ostamiseksi, pyydetään kalastajaa olemaan suoraan yhteydessä Pieksäjärvi-Vangasjärvi osakaskunnan puheenjohtaja Ari Naukkariseen  (puh, 0500 904 055).

 

Pieksämäen Urheilukalastajat Ry:n uusi pääyhteistyökumppani on nyt Green Trail Oy! 
Paikallisten toimijoiden yhteistyön pohjana toimii kalastusharrastuksen tukeminen sekä kestävän kalastuskulttuurin edistäminen. Sekä Green Trail Oy:llä että Pieksämäen Urheilukalastajat Ry:llä on pitkä historia paikallisen kalastusharrastuksen parissa ja täten onkin luonnollista, että jatkossa yhteisvoimin tuemme ja inspiroimme sekä kokeneempia kuin harrastuksensa alkutaipaleellakin olevia kalastajia. Lue yhteistyöstä lisää jäsenyys-sivulta!